Laskutuksen laatuanalyysillä varmuutta kassavirran hallintaan.

Oomi Oy on yksi Suomen suurimmista sähkönmyyntiyhtiöistä. Yhtiöllä on yli 400 000 asiakasta. Voimavaroja vahvan asiakaspohjan lisäksi ovat perustajayritysten vuosien kokemus suomalaisesta energiakentästä sekä vahvat, paikalliset juuret ja asiakastuntemus ympäri Suomen.

”Mittarilta laskulle -prosessin syvä käytännön asiantuntijaosaaminen haastoi meidät kehittymään kohti energiatoimialan huippua”

 

Piia Passila
Talousjohtaja,
Oomi Oy

Asiakkaan tarve

Oomin tarina on alkanut, kun viiden energia-alan yhtiön sähkönmyynnin ja -markkinoinnin liiketoiminnat yhdistettiin. Lyhyen ajan sisään Oomi on yhtenäistänyt asiakastietojärjestelmänsä sekä keskittänyt asiakaspalveluprosessit ja laskutuksen palveluntarjoajalle. Muutosten myötä oli syntynyt uusia toimintatapoja ja menettelyjä, joita haluttiin ”benchmarkata” ja verrata parhaisiin käytäntöihin ulkopuolisen asiantuntijan kanssa.

Liiketoimintatarpeena oli varmistaa, että mittarilta laskulle -prosessi toimii parhaalla mahdollisella tavalla. Laadukas ja pitkälle automatisoitu liiketoimintaprosessi tuottaa tällöin ennakoitavaa kassavirtaa perustaksi pitkäjänteiselle liiketoiminnan kehittämiselle.

Ratkaisun kuvaus

Työ aloitettiin mittaustietojen hallinta-, hinnoittelu- ja sopimusprosessien läpikäynnillä ja analysoinnilla. Työ toteutettiin säännöllisillä yhteistyöpalavereilla, jossa tunnistettiin kehityskohteet sekä laadittiin toimenpidesuunnitelma sekä priorisoitiin ja vastuutettiin sovitut tehtävät.

Project Business Oy Finlandin (PBF.n) asiantuntija teki useita asiakasdataan liittyviä massatarkastuksia ja lisäksi valikoitujen kohteiden pistotarkastuksia. Massatarkastelussa hyödynnettiin data-analytiikan työkaluja ja asiantuntijoita. FME-analyysityökalu mahdollisti suurten datamäärien käsittelyn ja vertailun.

Laatuanalyysi tuotti useita havaintoja. Kehityskohteet analysoitiin ja luokiteltiin esim. liiketoimintaprosessien, laskutusryhmien, hinnoittelumallien, tietojärjestelmien ja tietosisällön osalta. Konkreettisella ja helposti jalkautettavalla toimenpidesuunnitelmalla toimintaa saadaan vaiheittain hiottua entistä tehokkaammaksi Oomin ja palveluntarjoajan yhteistyössä.

Talousjohtajan yhteenveto työn tuloksista: ”Teimme isojen migraatioiden jälkeen järjestelmiin ja prosesseihin liittyvää kehitystyötä ja PBF toimi tässä meille kumppanina. Heillä oli työssä aktiivinen ote ja yhteistyö oli sujuvaa ja joustavaa. Saimme lyhyessä ajassa paljon aikaiseksi ja voinkin varauksetta suositella PBF.n tiimiä kumppaniksi vaativissakin projekteissa.”

Hyödyt

  • Vahva käytännön substanssiasiantuntemus energiatoimialan mittarilta laskulle -prosessista haastoi nykyistä toimintamallia.
  • Laskutuksen laatu ja oikeellisuus varmistettiin data-analytiikalla käyttäen sekä massa- että pistotarkastuksia.
  • Tietosisältövirheitä saatiin projektin aikana korjattua.
  • Osallistava analyysimenetelmä sitoutti Tilaajan avainhenkilöitä toimintamallien ja raportoinnin kehittämiseen.
  • Tunnistettiin tarpeet laskutusprosessin ennakoivaan varmistamiseen ja prosessin seurantaan.

 

Lisätietoja:

Piia Passila
Talousjohtaja
(+358)40 187 4581
etunimi.sukunimi(at)oomi.fi

Sähköisillä palveluilla kohti ensiluokkaista asiakaskokemusta

Sähköisillä palveluilla kohti ensiluokkaista asiakaskokemusta

ICT-arkkitehtuurin tavoitesuunnittelulla konkreettinen tiekartta ja joustavuutta liiketoiminnan muutostilanteisiin

ICT-arkkitehtuurin tavoitesuunnittelulla konkreettinen tiekartta ja joustavuutta liiketoiminnan muutostilanteisiin

Asiakastietojärjestelmän yhteiskäyttötoiminnallisuuksilla uuteen liiketoiminta-arkkitehtuuriin

Asiakastietojärjestelmän yhteiskäyttötoiminnallisuuksilla uuteen liiketoiminta-arkkitehtuuriin

Digital Twin -käyttöönottoprojekti – Kumppanuudesta kaksin verroin hyötyä projektin ryhdikkään edistämisen sekä vahvan substanssin hyödyntämisen kautta

Digital Twin -käyttöönottoprojekti – Kumppanuudesta kaksin verroin hyötyä projektin ryhdikkään edistämisen sekä vahvan substanssin hyödyntämisen kautta

Myyntiliiketoiminnan konsolidointi-projekti. Kokonaisprojektinhallinta PBF.n projektipalveluilla.

Myyntiliiketoiminnan konsolidointi-projekti. Kokonaisprojektinhallinta PBF.n projektipalveluilla.

Onnistunut Datahub-käyttöönottoprojekti – Yhdistelmä jämäkkää projektinhallintaa ja energia-alan prosessiosaamista

Onnistunut Datahub-käyttöönottoprojekti – Yhdistelmä jämäkkää projektinhallintaa ja energia-alan prosessiosaamista

MS D365 CRM -auditointi

MS D365 CRM -auditointi

Digitalisaatiostrategia avaa tiedon hyödyntämistä yli liiketoimintarajojen.

Digitalisaatiostrategia avaa tiedon hyödyntämistä yli liiketoimintarajojen.

Laskutuksen laatuanalyysillä varmuutta kassavirran hallintaan.

Laskutuksen laatuanalyysillä varmuutta kassavirran hallintaan.

Digitalisaatiotyöpaja

Digitalisaatiotyöpaja

Mittarilta rahaksi -prosessin laadunvarmistusanalyysi kannattaa

Mittarilta rahaksi -prosessin laadunvarmistusanalyysi kannattaa

Ydintoiminnot ja ICT-kokonaisarkkitehtuuri

Ydintoiminnot ja ICT-kokonaisarkkitehtuuri

BI-ratkaisun hankinta käänteisellä hankintamenettelyllä

BI-ratkaisun hankinta käänteisellä hankintamenettelyllä

Asiakastietojärjestelmän uudistaminen

Asiakastietojärjestelmän uudistaminen