Ydintoiminnot ja ICT-kokonaisarkkitehtuuri

Lahti Energia Oy on monipuolinen ja vastuullinen energia-alan yritys, jonka päätuotteita ovat yhteistuotannolla tuotettu sähkö ja kaukolämpö sekä innovatiiviset energia- ja palveluratkaisut

”Varmistimme jatkuvalla kumppanuussopimuksella osaavan henkilötiimin ICT- ja prosessikehitykseen”
 
Matti Wallin 
Myyntijohtaja, Lahti Energia Oy 

Asiakkaan tarve

Lahti Energian tarve oli löytää ratkaisu, jolla asiakaspalvelutoiminnot saadaan vastaamaan nykyisiä ja tulevia markkinatarpeita. Matti Wallinin mukaan tarpeena oli myös nykyisten ja tulevien energiatuotteiden myynnin ja asiakaspalvelun perustehtävien hoidon ja ICT-kokonaisarkkitehtuurin tuottavuuden nosto.

Standardoitavat massaprosessit haluttiin tuottaa mahdollisimman pienillä yksikkökustannuksilla. Näitä massaprosesseja sisältäviä toimintoja ovat esim. laskutus ja asiakaspalvelu (huomioiden niihin liittyvä henkilötyö ja ICT-järjestelmät). Linjauksena oli, että ydinliiketoimintaan liittyvät prosessit ja niihin liittyvät vastuut säilyvät edelleen Lahti Energian vahvassa omistuksessa.

Matti Wallin valitsi Project Business Finlandin Datahub-suunnittelun toimintojen ulkoistuksen projektikumppaniksi. Valintaperusteena oli saada sekä jämäkkää projektinjohtopalvelua että monipuolista asiatuntijapalvelua – myös Tilaajan vastuulla oleviin projektitehtäviin.

Ratkaisun kuvaus

Bisnes case: Laadimme sisäisen kustannusanalyysin ja kannattavuuslaskelmat mm. asiakaspalvelusta yksikkökustannustasolle porautuen. Tämä antoi erinomaisen työkalun päätöksentekoon sekä ulkoistuskumppanin kanssa käytyihin neuvotteluihin.

Ulkoistuskumppanin valinta: Fasilitoimme ulkoistuskumppanin valintaan liittyvät työpajat sekä myöhemmän vaiheen neuvottelut.

Due Diligence: Vedimme Due Diligence -projektin, jonka rinnalla jatkuvasti päivitimme kustannuslaskentaa, tarkensimme palvelusisältöä sekä hoidimme riskienhallintaa kartoittamalla, luokittelemalla ja mitigoimalla riskit.

Sopimusneuvottelut: Osallistuimme vahvasti sopimusneuvotteluihin sekä sopimusstrategian konsultointiin. Lisäksi huolehdimme siitä, että aiemmin tunnistetut riskit tulevat mitigoiduksi sopimuksessa. Lisäksi varmistimme, että sopimukseen liittyvät projekti-, integraatio- ja migraatiosuunnitelmat vastaavat sisällöllisesti asiakastarpeita.

Prosessien määrittely: Määrittelimme Energiayhtiön tarpeisiin soveltuvat myynnin prosessit, jotka veimme osaksi sopimuspakettia. Varmistimme hankittavan kokonaisuuden vastaavan vaatimuksia.

ICT-strategia: Laadimme perustan Energiayhtiön sähkön vähittäismyynnin uudelle ICT-strategialle.ajan.”

Hyödyt

  • Kustannussäästöt: Toi merkittävät säästöt ja lisäsi tuottavuutta yksikkökustannusten alenemisen kautta
  • Kustannuksiin porautuminen: Antoi työkalun porautua sisäisten toimintojen yksikkökustannuksiin
  • Myynnin pullonkaulojen hallinta: Avasi pullonkauloja eri energiatuotteiden myynnissä
  • Myynnin pullonkaulojen hallinta: Avasi pullonkauloja eri energiatuotteiden myynnissä
  • Henkilöresurssien joustavuus: Uudisti asiakaspalvelun ulkoistuksen avulla ja poisti asiakaspalvelun kapasiteettirajoitteet
  • Toimintatapojen yhtenäistäminen: Osallisti asiakaspalvelun ja myynnin avainhenkilöt ja yhtenäisti toimintatapoja
  • ICT-kehittämisen perusta: Loi pohjan ICT-strategialle, tavoitearkkitehtuurille ja tiekartalle tulevaisuuden tarpeiden täyttämiseksi.

Lisätietoja:

Matti Wallin
myyntijohtaja
(+358)44 723 5782

Sähköisillä palveluilla kohti ensiluokkaista asiakaskokemusta

Sähköisillä palveluilla kohti ensiluokkaista asiakaskokemusta

ICT-arkkitehtuurin tavoitesuunnittelulla konkreettinen tiekartta ja joustavuutta liiketoiminnan muutostilanteisiin

ICT-arkkitehtuurin tavoitesuunnittelulla konkreettinen tiekartta ja joustavuutta liiketoiminnan muutostilanteisiin

Asiakastietojärjestelmän yhteiskäyttötoiminnallisuuksilla uuteen liiketoiminta-arkkitehtuuriin

Asiakastietojärjestelmän yhteiskäyttötoiminnallisuuksilla uuteen liiketoiminta-arkkitehtuuriin

Digital Twin -käyttöönottoprojekti – Kumppanuudesta kaksin verroin hyötyä projektin ryhdikkään edistämisen sekä vahvan substanssin hyödyntämisen kautta

Digital Twin -käyttöönottoprojekti – Kumppanuudesta kaksin verroin hyötyä projektin ryhdikkään edistämisen sekä vahvan substanssin hyödyntämisen kautta

Myyntiliiketoiminnan konsolidointi-projekti. Kokonaisprojektinhallinta PBF.n projektipalveluilla.

Myyntiliiketoiminnan konsolidointi-projekti. Kokonaisprojektinhallinta PBF.n projektipalveluilla.

Onnistunut Datahub-käyttöönottoprojekti – Yhdistelmä jämäkkää projektinhallintaa ja energia-alan prosessiosaamista

Onnistunut Datahub-käyttöönottoprojekti – Yhdistelmä jämäkkää projektinhallintaa ja energia-alan prosessiosaamista

MS D365 CRM -auditointi

MS D365 CRM -auditointi

Digitalisaatiostrategia avaa tiedon hyödyntämistä yli liiketoimintarajojen.

Digitalisaatiostrategia avaa tiedon hyödyntämistä yli liiketoimintarajojen.

Laskutuksen laatuanalyysillä varmuutta kassavirran hallintaan.

Laskutuksen laatuanalyysillä varmuutta kassavirran hallintaan.

Digitalisaatiotyöpaja

Digitalisaatiotyöpaja

Mittarilta rahaksi -prosessin laadunvarmistusanalyysi kannattaa

Mittarilta rahaksi -prosessin laadunvarmistusanalyysi kannattaa

Ydintoiminnot ja ICT-kokonaisarkkitehtuuri

Ydintoiminnot ja ICT-kokonaisarkkitehtuuri

BI-ratkaisun hankinta käänteisellä hankintamenettelyllä

BI-ratkaisun hankinta käänteisellä hankintamenettelyllä

Asiakastietojärjestelmän uudistaminen

Asiakastietojärjestelmän uudistaminen