Moro,

Mielenkiintoinen sana tuo ”Moro”. Kerran tartuttuaan pysyy kuin piki – ei lähde kulumallakaan. Tartuntaan riitti viisi vuotta Tampereella opiskelua. Eivät sitä ole poiskuluttaneet värikkäät 40 vuotta suomalaisissa, puolalaisissa ja ruotsalaisissa sähköyhtiöissäkään. Elikkä sillä mennään. Siinä on jotain samaa kuin jääkiekkofanituksessa – on ja pysyy.

Olen viimeisen vuoden ajan harjoitellut energiakonsultointia Saravirran Alin kanssa ja kivalta tuntuu. Kun tässä iässä eläkkeellä ollessaan huomaa oppivansa vielä uutta, niin voi ainakin itselleen vakuuttaa, ettei vielä ole ikäloppu. Paljon on opittavaakin, sillä ala muuttuu nyt todella vauhdikkaasti. Vaikka onpa se muuttunut menneitten 40 vuoden aikanakin. Toimiala on kehittynyt normaaliksi liiketoiminnaksi tehostamisineen, sopeuttamisineen, ulkoistamisineen ja yhtiöittämisineen.

 

 

Kun vuosikymmen sitten aloitettiin sähkömittareiden vaihto etäluettaviin, oli ala pullollaan kritiikkiä turhiksi katsotuista investoinneista. Nyt voidaan todeta, että se oli erinomainen alkupotku verkkoliiketoiminnan digitalisoinnille. Siitä on nyt hyvä jatkaa rakentamalla Datahubia, joka tulee todella mullistamaan toimialaa niin verkkoliiketoiminnan kuin myyntiliiketoiminnan osaltakin. Datahub yhdessä etäluettavien ja etäohjattavien mittareiden kanssa mahdollistaa mittaustieto- ja rahavirtojen täydellisen automatisoinnin.

Tuo rahavirtojen täydellinen automatisointi ja sitä kautta haluttaessa viiveiden lähes täydellinen poistaminen nousee lähivuosina arvoon arvaamattomaan. Venäjän ja Amerikan poliittinen ja taloudellinen nokittelu höystettynä Kiinan vaikeuksilla nostaa korot jälleen tuttuihin lukemiin. Tuolloin kannattaisi olla toiminnassa automatisoitu ”Mittarilta rahaksi” -prosessi, joka kilauttaa niin siirto- kuin myyntieurotkin energiayhtiön tilille reaaliajassa.

Tiimimme PBF:llä on yhdistelmä vankkaa kokemusta ja nuoruuden notkeutta. Pyrimme jatkuvasti pysymään kartalla energia-alan trendeistä ja muutosten tuomista mahdollisuuksista energiayhtiöissä. Allekirjoittanut yhdessä muun asiantuntijatiimimme kanssa on mielellään apunanne toiminnan tehostamisessa.

Pidetään yhteyttä!              

 

Kesäterveisin,

Hannu Kostiainen

 

P.s. Oletko huomannut mikä on suurin ero tämän päivän energiainvestoinnin suunnittelussa verrattuna aikaan 1970-luvulla? Tuolloin laskelmat tehtiin diskonttaamalla, laskutikulla ja sittemmin Excel-taulukolla. Nyt päätökset tehdään poliittisia ja yhteiskunnallisia suuntauksia haistellen ja insinöörit astuvat kuvaan mukaan, kun siirrytään toteutusvaiheeseen. Että sillä mennään!