Onko integraatioiden hallinta ydinliiketoimintaa?

Onko enää mitään kehitettävää? Järjestelmäkartta on hyppysissä, integraatiot siirrettynä integraatioalustalle ja prosessit automatisoitu järkevässä mittakaavassa. Integraatioperiaatteet ja toimintamallit ovat jalkautettu kaikkiin toimintoihin. Jos tilanne on tosiaan näin hyvä, ainakin voi olla kevyin mielin ja tehdä vaikka hieman pidempi lounaskävely.

Mutta kannattaako jäädä lepäilemään pitemmäksi aikaa? Muutoksia IT-järjestelmiin on varmasti meneillään tai ainakin tulossa. Lisäksi on niitä tavanomaisia vianselvitystöitä, jossa menee suurin osa ajasta kuunnellessa odotusmusiikkia vikapalvelunumerosta. Tällaiseen turhaantuu valtavasti yrityksen asiantuntijan aikaa, vaikka usein vian syyt ovat varsin triviaaleja; palvelin sammunut, muutoksia palomuurissa, väärin kytkettyjä kytkimiä ja niin edelleen.

Mihin kannattaa panostaa

Olisitko samaa mieltä, jos väittäisin, että integraatiot ja varsinkin niiden päivittäinen seuranta ovat yrityksen ydinliiketoimintaa? Todennäköinen vastaus on, että ei ole. Integraatioita voidaan verrata IT-laitteisiin. Kukaan ei voi kiistää, etteivätkö ne olisi välttämättömiä liiketoiminnan onnistumisen kannalta. Loppuasiakasta ei kuitenkaan kiinnosta onko käytössä oleva Mac vai PC tai oma vai leasing kone. Samaan tapaan integraatioiden osalta tärkeintä on, että ne toimivat. Miten ne ovat toteutettu, on jokaisen oma päätös. Halutaanko pitää laajaa osaamista organisaatiossa ja tehdä kaikki itse, vai voisiko näiden yksinkertaisten mutta aikaa vievien tehtävien hallinnan siirtää muualle.

Aikaa liiketoiminnan kehittämiseen

Ulkoistamalla integraatioiden hallinnan vapautetaan aikaa ja osaamista vaativampiin tehtäviin. Aikaa voidaan käyttää liiketoimintojen uusien tarpeiden kartoittamiseen ja uusien integraatioiden määrittelyyn. Ulkoistuksen yhteydessä integraatiototeutukset tulevat nähdyksi uusin silmin ja jolloin mahdollisia korjausehdotuksia ja parannuksia on helppo taas löytää. Kuitenkin kannattaa muistaa, että sitä mitä itse ei osaa ei kannata ulkoistaa pätee myös integraatioissa. Tämä ei tarkoita, että jokaista eksoottista integraatioparametria tulisi ymmärtää, mutta yrityksen tulee pitää ylemmän tason ymmärrys omasta IT-arkkitehtuurista, sekä mihin suuntaan integraatioita ollaan kehittämässä.

Entä jos teillä on businesskriittisiä integraatioita, kuka niitä valvoo iltaisin, viikonloppuisin ja lomakausin? Tämä on usein hieman herkkäaihe, näistä ei välttämättä ole kirjallisesti mitään sovittuna ja toiminta perustuu herrasmiessääntöihin. Tällöin vasteajat vikoihin voivat olla pitkiä, todelliset työtunnit eivät tule ilmi ja itse varallaoloa ei tunnisteta ollenkaan työtehtäväksi. Ulkoistus tuo tässä myös läpinäkyvyyttä integraatioiden kokonaiskustannuksiin ja tuo esiin ongelmia aiheuttavat tahot.

Valitettavasti integraatioissa ei ole pikavoittoja millään tasolla, aina vaaditaan panostusta myös yritykseltä itseltään sekä osaamisen että ajan osalta. Jokainen voi sitten omien kykyjen ja resurssien mukaan määritellä kuinka paljon tarvitsee ulkopuolista tukea integraatiostrategian jalkauttamiseen.

 

 

Simo Hoikkala

System Manager, Turku Energia Sähköverkot Oy

 

Simo Hoikkala

System Manager, Turku Energia Sähköverkot Oy